lauantai 18. maaliskuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón-Tuulen varjo (La sombra del viento)


Monikerroksista kerrontaa, erityislaatuisia kohtaamisia, suuria ihmiskohtaloita ja räiskyvien tapahtumien ketjureaktioita. Tätä kaikkea on Tuulen varjo, sarjan ensimmäinen osa. Daniel Semperen isä vie poikansa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Poika valitsee sieltä itselleen Julián Caraxin kirjoittaman kirjan, joka tempaisee hänet mukaansa. Myöhemmin Daniel aloittaa määrätietoisen etsinnän ja taustojen selvittämisen; kuka Carax todellisuudessa on ja mistä maankolkasta hänet löytää? Kirja johdattelee lukijan myös päähenkilön rakkauselämän kiemuroihin, jännittäviin yhteenottoihin ja tietysti Caraxin arvoituksen ytimeen.

646-sivuisen kirjan ydinidea on pakko tiivistää, jotta potentiaalinen uusi lukija saisi kaiken irti lukukokemuksesta. Vertailun vuoksi sanottakoon, että pidin Marina-kirjan tiiviimmästä kokonaisuudesta, mutta Tuulen varjo on moneen ilmansuuntaan nojaileva ja perusteellinen teos. Se ei jätä mitään puolitiehen, vaan kertoo ihmiskohtalot kiirehtimättä. Juuri tuo loistokas perusteellisuus luo keskittyneen tunnelman; kirja on onnistunut ja ihailtava kokonaisuus. Tuulen varjon loppuosaa vaivasi kuitenkin pieni ennalta-arvattavuus, mutta lopetus on kaikin puolin lukijan mieltä tyydyttävä. Lukija haluaa tietää Julián Caraxista kaiken ja lupaan, että vastauksien ovea avataan. Kirja tuntui lukiessa välillä ylipitkältä. Kuitenkin viihdyttävä lukukokemus!

Arvio: ★★★★

torstai 16. helmikuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón-Marina


Florián viittasi minua peräytymään muutaman askeleen ja suuntasi valokiilan ylöspäin. Näin kuinka Floriánin kasvot kalpenivat ja vakaa käsi alkoi vapista. - Juokse, oli ainoa mitä hän sanoi. -Pakene täältä! Hän kohotti revolverinsa vilkaistuaan minuun vielä viimeisen kerran. Luin hänen katseessaan ensin kauhun ja sitten harvinaisen varmuuden kuolemasta. Hän avasi suunsa vielä sanoakseen jotain mutta hänen huuliltaan ei enää koskaan päässyt ainoatakaan ääntä. (s. 192-193)

Marina on ensikosketukseni espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin teoksiin. Valitsin sen täysin sattumalta lähikirjastosta ja sivuja selailtuani ihastuin heti. Kuinka näin upeaa kirjaa voi kuvailla ilmavasti ja raikkaasti? 15-vuotias Óscar Drai kähveltää itselleen entuudestaan tuntemattomasta kartanosta kellon ja lopulta sitä palauttaessaan hän tutustuu Marinaan, joka asuu isänsä kanssa kyseisessä kartanossa. Eräänä päivänä Marina vie Óscarin hautausmaalle. Hautausmaalla mustiin pukeutunut nainen käy säännöllisesti eräällä haudalla jättämässä yksinäisen ruusun. Hän käy nimettömällä haudalla, jota koristaa vain siipensä levittänyt musta perhonen. Kaksikko tempautuu mukaan salaisuuksien verkkoon, josta ei enää ole paluuta muuttumattomana. Kaikki näyttää viittaavan Mihail Kolvenik-nimellä tunnettuun mieheen... Marina on lajissaan erityinen. Se sekoittaa sipulin kaltaisia kerroksia, elämänkohtaloita, jotka limittyvät ja nivoutuvat kaikki saumattomasti yhteen.

Marina on täynnä jännittäviä kauhuvivahteita sijoittuen 70-luvun lopun Barcelonaan, ja se on täynnä hurjaa mielikuvitusta ja silti uskottavia käänteitä. Kerronnassa pilkahtelee myös huumorin elkein huojentavan keventävä ja rikas kuvailu. Tätä kirjaa lukiessani sain virkistävän tuulahduksen elämää: Ruiz Zafón jos kuka osaa kirjoittaa taidokkaasti! Viimeiset luvut saivat kyynelet silmiini, se jos mikä kertoo tämän tarinan tunnearvosta ja maailmankuvan vivahteista.

Marina kertoo kuin sivujuonena kahden ihmisen rakkaustarinan, joka kiertyy toimintaan, kuolemanvaaraan ja mysteereihin. Marina ja Óscar ovat molemmat rohkeita Barcelonan katukuvassa sekä yöllä että päivällä. Kirja esittelee liudan henkilöhahmoja, jokaiseen samaistuu kunnolla eikä yksikään ole vain kirjan täytteenä. Marina on ennen kaikkea viihdyttävä ja koskettava kirja, juuri niin kuin toivoisi. Aion ehdottomasti tutustua myös muihin kyseisen kirjailijan teoksiin ja Marina-kirjaa suosittelen myös sinulle, hyvä lukija. Tämä on laadukkain lukukokemus pitkästä aikaa! 

Arvio: ★★★★★

maanantai 5. joulukuuta 2016

Philip K. Dick-Ubik


Ubik on hämmentävän moniulotteinen kirja, joka sijoittuu vuoteen 1992. Moratorioissa osa ihmisistä elää puolielämää arkuissa. Näin ollen myös Runciter pääsee Vaalittujen Vainaiden Moratorioon juttelemaan vaimonsa Ellan kanssa. Joe Chip sen sijaan asuu tyypillisessä talossa, jossa etuovelle täytyy maksaa, jotta pääsisi ulos tai sisään. Näköpuhelimet, telepaatit, Ubik ja amfetamiiniautomaatit ovat pieniä palasia suuresta kokonaisuudesta. Joe Chip ja muut Runciterin alaiset selviytyvät Runciteria itseään lukuunottamatta räjähdyksestä. Kaikki selviytyjien ympärillä kuitenkin taantuu vanhaan aikaan. Ruoka on syömäkelvotonta ja kahviautomaatin kahvi on homehtunutta. Seiniltä löytyy outoja graffititekstejä ja Runciterin kasvot ilmestyvät kolikkoihin. Mistä on kyse? Onko Runciter sittenkään kuollut ja missä tilassa muut selviytyneet mahtavat olla? Palaset johdattavat siihen, mitä mahtaa olla Ubik.

Kirjan alkupuolisko saa hymyn huulille kuvaillessaan vaikkapa Joe Chipin asuntoa. Loppuosa on sitten totisempaa selviytymistä mutta eräs porraskohtaus jää vahvimpana mieleen. Mystinen Jory kiinnostaa kokonaisuuden kannalta paljon. Ubikia lukiessa täytyy keskittyä, jotta tunnelma välittyisi ilman mutkittelua. Kirja jätti positiivisella tavalla ihmettelevän olotilan; tulee tunne, että Ubik täytyy lukea heti perään uudestaan. Minkä tahansa kirjan kannalta se ei ole ollenkaan huono juttu. Kiinnostava kokonaisuus. Ubikilla on niin paljon annettavaa, että sen koukeroita pitää tulkita joskus toistekin.   

Arvio: ★★★★
 

lauantai 5. marraskuuta 2016

Velma Wallis-Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa (Bird Girl and the Man who Followed the Sun)



Kirjailija Velma Wallis syntyi 13-lapsiseen atapaski-perheeseen. Wallis itse on elänyt 12 vuotta omin avuin luonnon helmassa. Tämän kirjan on kuvittanut Jim Grant, syntyjään atapaski-intiaani hänkin. Kirjan tarina perustuu kahteen legendaan, jotka Wallis kuuli äidiltään.

Lintutyttö on hyvin itsenäinen ja omapäinen nuori tyttö, kirjan alussa naiseksi kasvamisen kynnyksellä. Hän on saanut tehdä töitä yhdessä miesten kanssa, kunnes yhteisön perinteet katkaisevat Lintutytön vapauden. Tytön isä ilmoittaa valitsevansa Lintutytölle miehen. Tytär kapinoi salaa mielessään ja päättää lopulta lähteä pois, vapauteen. Hän päättää ryhtyä yksinäiseksi metsästäjäksi, kunnes vieraan heimon väki kaappaa hänet väkivalloin. Uudessa yhteisössä Lintutyttö päätyy Turak-nimisen julman miehen orjaksi.

Nuori mies Daagoo kohtasi kerran Lintutytön ja on lopulta etsimässä kartan perusteella legendaarista Auringon maata, jossa kylmyydestä ei ole tietoakaan. Hänkin jätti yhteisönsä vaatimukset päättäen seurata sydäntään. Elämä koettelee molempia kovalla kädellä, mutta toivo ei katoa koskaan.

Kirja kertoo suoraviivaisesti selviytymisestä, eri yhteisöjen tavoista ja omien unelmien toteuttamisesta. Lukukokemuksen jälkeen en lukijana ollut lumoutunut, mutta menevää tekstiä silti. Kirjan pohjavire kannustaa toteuttamaan omia unelmiaan, vaikka elämä ravistelisikin. Lintutyttö ja Daagoo eivät tyydy yhteisönsä perinteiseen sukupuolikäsitykseen elämän käännekohdista, vaan he murtavat sääntöjä ja raivaavat pelotta oman polkunsa. Perusidea on virkistävä.
Arvio:  ★★★

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Walter Tevis-Yhdeksäs aste (Mockinbird)




Tämä on ensimmäinen lukemani Walter Tevis-kirja koskaan. Scifikirja on kirjoitettu 80-luvulla, mutta se on viiltävän puhutteleva tänäkin päivänä. Tevis maalailee lukijalle hämmentävän maailmankuvan; lukutaito ja rakkaus ovat rikoksia, siinä missä yhdessä asuminen ja perheetkin. Tämä on vain pintaraapaisu kirjan syvällisestä otteesta; miten paljon mahtuukaan 275 sivulle! Seksi, televisio ja huumeet turruttavat ihmiskuntaa ja syntyvyys on säädetty olemattomiin. Eläintarhassakin on vain eläinrobotteja. Älykkyydeltään eritasoiset robotit hallitsevat ihmisiä ja toivoton kansa on alistunut kohtaloonsa. Kunnes muutama henkilö rikkoo vallitsevia sääntöjä.

Paul Bentley kohtaa yhteiskunnan kahleista vapaan naisen, Mary Loun. Paul on opetellut lukemaan ja hän haluaa jakaa tietotaitoaan naisen kanssa. Mary Lou on vakuuttunut siitä, että robotit on tehty palvelemaan ihmisiä ja niinpä hän käskyttääkin niitä pois näköpiiristä. Yksi roboteista kuitenkin huomaa pariskunnan rikkomukset; Paul joutaa vankilaan pakkotyöhön ja Mary Lou päätyy robotti Bob Spofforthin kumppaniksi. Paul Bentley ei kuitenkaan murru, hän päättää paeta vankilasta ja kohdata Mary Loun vielä kerran.

Synkän maailmankuvan tärkeimpiä oppeja ovat: "Antaudu TV-ruudulle", "Älä kysy, rentoudu", kuin myös "Pikaseksi on parasta". Ihmiset napsivat tottuneesti hedelmällisyyttä alentavia soporeita ja toisaalta ryhmäitsetuhoja näkyy katukuvassa; ryhmä sen kuin tuikkaa itsensä tuleen. Eikä kukaan tee asialle mitään. Ihan kaikki ei ole kuitenkaan läpeensä murheellista; keventävänä seikkana toimivat ajatusbussit, joilla on Neljännen asteen mieli, miellyttävät keskustelutaidot ja jotka ovat kaiken lisäksi telepaattisia.

Lukeminen ja ylipäätään kirjat ovat unohdettuja ja siten ankarasti kiellettyjä. Yhdeksäs aste alleviivaa kirjojen valtavan tärkeää merkitystä ihmiskunnan kannalta. Paul Bentley muotoilee lukemiensa kirjojen auttavan ymmärtämään ihmisenä olemisen merkityksen. Bentley pysyy hengissä ja järjissään, kun löytää vankilasta kirjoja. Hän iloitsee, kun löytää unohdettuja kirjastoja ja ylipäätään saa niitä käsiinsä. Juuri tätä oli ilo lukea. Vaikka lapsia ei ole enää missään ja ihmiskunta näyttää tuhoutuvan hitaasti, näkyy sittenkin valonpilkahdus horisontissa...

Löytääkö Bentley rakastettunsa? Kuinka käy kuolemaa toivovan Robert Spofforthin? Kuoleeko ihmiskunta vai nouseeko vain uuteen kukoistukseen? Lue ja selvitä! Yhdeksäs aste yllätti scifikirjana positiivisesti.
Arvio: ★★★★

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Philip K. Dick-On aika sijoiltaan (Time Out of Joint)




Ragle Gumm on 46-vuotias mies, joka asuu siskonsa Margon perheen luona. Mies on ollut jo kaksi vuotta Gazette-lehden haastavan valtakunnallisen kilpailun voittaja. Lehdessä julkaistaan hänen nimensä kerta toisensa jälkeen ja kaikki tuntuvat tietävän, kuka hän on. Kirjan kokonaisuuden kannalta sivuseikkana toimii se, että Gumm haluaisi olla yhdessä Junie-naapurin kanssa, mutta Junie on jo naimisissa. Eräänä päivänä Ragle viettää aikaa rannalla, kun jäätelö- ja juomakoju katoaa hänen silmiensä edessä. Outo tilanne tapahtuu jo kuudennen kerran, eikä hän tiedä mistä on kyse. Tarinaan sekoittuu myös lapsen radionkaltainen kidekone ja outo puhelinluettelo, jonka numeroihin ei saa yhteyttä. Ragle kokee pakottavaa tarvetta päästä kaupungin ulkopuolelle tutkimaan vallitsevaa tilannetta keinolla millä hyvänsä, eikä kaikki ole enää tuttua ja turvallista.

Tarina kiihdyttää selvästi loppua kohden selityksillään. Alku keskittyy mieheen, joka on uupunut jatkamaan lehden kilpailua, kyllästyy jatkuvaan voittamiseen ja haluaa lopettaa. Hän kokee outoja ja selittämättömiä asioita, ja uskoo lopulta olevansa maailmankaikkeuden keskipiste. Viimeinen luku on omaleimainen. Kirjan loppu kallistuukin monihaaraiseksi, kun elintärkeää taustaa olisi voitu viljellä pitkin kaikkia lukuja. Sirotella sinne tänne sen sijaan, että ihan kaikki lätkäistään esiin kertarysäyksellä.

Eritoten rouva Keitelbein ja terävähampainen nuoriso nenähuiluineen jäävät lukukokemuksen jälkeen mieleen. On aika sijoiltaan on lähtökohdiltaan kiehtova, mutta kokonaisuutena se ei yllä parhaimmistoon saakka. Kiinnostuneiden kannattaa tarttua tähän kirjaan, maistella viimeistä lukua ja tehdä omat tulkintansa.
Arvio: ★★★

perjantai 28. lokakuuta 2016

Philip K. Dick Haudasta kohtuun (Counter-Clock World)




Hobartin faasin antiaika vallitsee kaikkialla. Se tarkoittaa hautausmaiden vanhasyntyneitä, jotka huutelevat ulospääsyä haudoistaan. Kuolleet heräävät nimittäin eloon nuortuakseen lopulta lapsiksi ja päätyen viimein kohtuun saakka. Tässä kirjassa lapsi saattaa olla nuortunut, tappava aikuisagentti ja puhekumppani saattaakin paljastua robotiksi. Varsinainen päähenkilö on Hermeen astian vitaarion työntekijä Sebastian Hermes. Seb on vanhasyntynyt ja hän muistaa tarkasti haudan kylmyyden ja pelon. Sebastianin vaimo, eli ruotsalaistaustainen Lotta vallitseviin olosuhteisiin nähden muuttuu hiljalleen nuoremmaksi. Sogum-annokset, kuvapuhelimet ja ilma-autot ovat pieniä osasia, jotka kuvailevat minkälaisessa maailmassa eletään.

Kansan Ajankohtaiskirjasto hävittää kaikkea tietoa ahkerasti. Udiittien uskonnollisen johtajan hautapaikan sijainti kätketään visusti; kunne tieto vuotaa. Vanhasyntyneen löytäjä myy henkilön aina eteenpäin. Tällä kertaa anarkki Thomas Peakin jäljillä ovat monet eri tahot. Kirjaston edustajat pelkäävät vanhasyntyneen Peakin kirjoittavan kokemuksistaan kirjan ja aiheuttavan epätoivottua kohua ympäriinsä. Juuri kun miehen pääteos on juurittu miltei olemattomiin maan päältä. Kuka saa Peakin haltuunsa ja mitä pahamaineisen Kirjaston sisällä oikein tapahtuu? Lue ja selvitä.       

Haudasta kohtuun ilmestyi lukijoiden saataville 1967 ja kirja käsittelee scifin keinoin vuotta 1998. 197-sivuisen teoksen lukee yhdessä hujauksessa ja se on laadukasta luettavaa. Dickin kirjaksi tämä on hyvinkin johdonmukainen ja selkeä tarina, joka ei hämmennä lukijaa millään tavalla. Henkilöhahmot ovat eläväisiä ja paketti kaikin puolin kunnossa. Tätä voisi suositella kenelle tahansa scifistä kiinnostuneelle.
Arvio: ★★★★